|
|||||
![]() |
|||||
|
Hiki virtasi Taaperoklubillakin... |
|
|||
Joukko pikkuihmisiä kävi tasaiseen tahtiin ylikierroksilla, kun Kevyen jo perinteeksi muodostunut Taaperoklubi kokoontui Step Upin tanssistudiolla Espoossa tanssin merkeissä. Tällä kertaa saimme klubiin myös kansainvälistä tuntumaa, kun paikalle saapui myös vanhempia joiden äidinkieli ei ole suomi. Oli hienoa huomata, että vertaistuen tarve ylittää myös kielimuurit ja siellä suomi-englanti sekamelskassa viihtyivät niin aikuiset kun lapsetkin. Paikalle saapui 12 aikuista sekä 7 lasta. Lapsista oma apuopettajani Emmi oli vanhin, 2,5-vuotias, ja nuorin Danielan poika Alexander, ikää vajaat 5 kuukautta. Suloinen Yatong tyttö oli vajaan puolivuotias ja ”vauhtiklubi” eli Neea, Miro, Kiti ja Anna noin vuoden iän molemmin puolin. (Toivottavasti muistan kaikkien lasten nimet oikein, pahoittelen mahdollisia virheitä…) Syntymäiältään lapset olivat rv27-rv34 väliltä.
Ohjelman alussa tankattiin vanhemmat hyvin eväin, kun Päivi oli hankkinut pöytään kolmioleipiä, mehuja, jogurttia ja muuta pikkusuolaista. Pian olikin jo tanssin vuoro. Meidän perhettä lukuun ottamatta MiniLattarit™-tanssi oli kaikille osallistujille aivan uusi laji, joten parilla lapsella menikin hetki miettiessä, että "mikäs juttu tämä nyt oikein on". Toivottavasti saimme tanssikärpäsen pureman iskemään edes pariin perheeseen. Äideillä hiki virtasi, kun otimme vauhtia sunnuntaipäivään mm. merenquen sekä salsan voimalla. Käsilihakset saivat hyvää treeniä, kun annoimme sykkeen nousta pitäen omaa lasta painona sylissä. Lapset nauttivat silmin nähden, toiset niin paljon, etteivät malttaneet sylissä pysyä vaan oli pakko päästää sisäinen parkettien partaveitsi ihan itse esiin. ; )
|
|
||||
Muistakaahan mukana olleet, että mm. Fröbeleiden Huugi Guugia löytää todella monelta lastenlevyltä, nyt vaan kotona lapsi eteisen peilin eteen ja siitä vaan jalalla koreaksi.
Tanssin jälkeen tankattiin lapset eli oli ruoka-aika. Emmikin totesi heti salista pois päästyään, että ”äiti, Emmillä on kova nälkä, anna ruokaa…”. Onneksi meillä oli mukana ravintoa myös perheen pienemmille ja nälkäiset suut saatiin nopeasti tukittua sekä lapset vaihdettua kuiviin.
Uskon, että mukana olleet saivat jälleen jotain uutta keskosuudesta mukaansa tästäkin tapahtumasta. On helpompaa käsitellä sitä mikä kotona on, kun näkee ja kuulee muiden perheiden tarinoita. Eväspöydän ympärillä pystyi todellakin havaitsemaan, että vertaistuessa on voimaa! Toivottavasti nämäkin Taaperot ja monta uutta kasvoa nähdään jälleen ensi kevään Taaperoklubilla. Kiitos kaikille mukana olleille, erityiskiitos Päiville järjestelyavusta.
|
|||||
Tavataan
taas tapahtumissa,
|
|||||
|
![]() |
||||
| Viestit
sivujen päivittäjälle: webmaster@kevyt.net Sivut päivitetty 5.10.2007 |
|||||