|
||||||
![]() |
||||||
Kevyeltä tiedustellaan
silloin tällöin mahdollisuuksista lahjoittaa varoja keskostyön
hyväksi. Kevyt voi toimintansa tukemiseksi ottaa vastaan
lahjoituksia yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä, esim.
merkkipäivälahjoituksen
muodossa. Keskostutkimusta rahoittaa Suomessa moni eri taho. Yksi suurimmista on Lastentautien tutkimussäätiö, jolla on valtakunnallisten rahastojen ohella useita erikoisrahastoja sekä kullekin yliopistolliselle lastenklinikalle oma, ns. klinikkarahastonsa. Säätiön sääntöjen mukaan sen tarkoituksena on ”Suomen lasten terveyden ja hyvinvoinnin kohottamista tarkoittavan tieteellisen tutkimustyön harjoittaminen ja sellaisen työn tukeminen sekä tutkimustyön tulosten tunnetuksi saattaminen”. Helsingin yliopisto on lanseerannut varainhankintakampanjan ”Pienestä kiinni”, jonka tavoitteena on tukea Helsingin yliopiston Neurobiologian laboratoriossa ja Lastenklinikalla toimivaa monitieteistä tutkimusryhmää. Tutkimusryhmä selvittää vastasyntyneiden lasten aivojen kehitystä, sairaustiloja ja hoitoa. Lahjoituksen vaikutus on moninkertainen, sillä jokaista vuoden 2010 loppuun mennessä lahjoitettua euroa kohden valtio lahjoittaa 2,5 euroa. Peruspääomalahjoitusten lisäksi yliopisto ottaa vastaan esim. merkkipäivälahjoituksia. Lisätietoja: http://www.helsinki.fi/insight/lahjoittaminen/ |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| Viestit
sivujen päivittäjälle: webmaster@kevyt.net Sivut päivitetty 28.05.2010 |
||||||