|
||||||
![]() |
||||||
|
Äidinmaitoa keskoselle -projektin suunnittelu lähti liikkeelle keskosten äideiltä ja heidän tarpeistaan. Myös sairaaloiden osastoilta tuli viestiä, että jonkinlaista opasta tarvittaisiin. Äidit eivät aina ole tyytyväisiä sairaaloissa saamaansa imetysohjaukseen. Varsinkin pieniviikkoisten keskosten äidit saattoivat kokea sairaalan henkilökunnan jopa lievästi painostavan maidon pumppauksen lopettamiseen. Hoitajat taas painivat usein ongelman kanssa "miten rohkaista mutta ei painostaa äitiä pumppaamaan". Totesimme, että sairaalan hoitajatkin tarvitsevat lisää tietoa keskosten imetyksestä yleensä sekä onnistuneista imetystarinoista. Harvoinhan äidit ottavat vauvan kotiutumisen jälkeen osastolle yhteyttä kertoakseen imetyksestä – onnistumisesta tai vaikeuksista. Varsinkin keskoskaksosten imetys nähtiin usein epätoivoisena yrityksenä. Me äidit emme kuitenkaan kokeneet pitkää pumppausaikaa välttämättä painostavana kokemuksena vaan moni sai maitoa pumpatessaan voimaa uskoa vauvansa selviämiseen. On myös äitejä, jotka eivät kerta kaikkiaan jaksa ajatella koko maitoasiaa ja silloin onkin parempi keskittyä muuhun. Näihin ongelmiin halusimme antaa tukea ja vinkkejä. Epäilimme äideiltä saadun palautteen pohjalta, että usein isoviikkoiset keskoset kotiutuvat
niin hentoisina, ettei imetys vielä kotiutuessa
suju. Tähän saimme vahvistusta mm. vauvaperhetyöntekijöiden
kokemuksista. Sairaalan henkilökunta ehkä liian usein luottaa
isojen viikkojen takaavan imetyksen onnistumisen. Näillä keskosilla
ei myöskään välttämättä ole mitään
kehityskontrolleja tai tapaamisia sairaalassa, joten avun saaminen imetykseen
jää pitkälti neuvoloiden harteille. Läheskään
jokaisella neuvolaterveydenhoitajalla ei kuitenkaan ole imetysohjauskoulutusta.
Mistä saada apua, ja riittävän ajoissa? Tähän
tarpeeseen lähdimme vastaamaan. |
|||||
Projektin tarkoituksena on kertoa niin keskosvanhemmille kuin hoitohenkilökunnallekin, että äidinmaidon antaminen keskoselle eri keinoin on mahdollista. Tavoitteina on jakaa tietoa sekä antaa vertaistukea ja välineitä keskosvauvan osittaiseenkin imettämiseen tai äidinmaidon saamiseen. Maidon lypsäminen on keino ylläpitää maidontuotantoa siihen asti kun vauva on valmis kokeilemaan syömistä rinnalta. On keinoja ylläpitää vauvan mielenkiintoa rintaa kohtaan, esim. ravinnoton imettäminen ja kenguruhoito. Imetysapulaitteen avulla voidaan antaa vauvalle oman äidin maitoa samalla, kun vauva on rinnalla. Täysimetys ei suinkaan ole ainut mahdollisuus tai välttämätön tavoite. Vauvat eivät ole kaavoihin kangistuneita - vauvat ovat sopeutuvia ja innostuvat monista vaihtoehdoista! Tältä pohjalta suunnittelimme Äidinmaitoa keskoselle - tietoa, vertaistukea ja vinkkejä äideiltä äideille -kirjasen. Kirja pohjautuu yhdistyksen vuonna 2005 julkaistuun jäsenlehteen, jonka laajensimme pieneksi tietopaketiksi. Kirjaa postitetaan viikolla 42/2007 ilmaiseksi kaikkiin yliopistollisiin sairaaloihin sekä mahdollisimman kattavasti keskoslasten jatkohoitopaikkoihin ja lapsivuodeosastoille, alue- ja keskussairaaloihin. Hoitohenkilökuntaa haastateltuamme tulimme siihen johtopäätökseen,
että olisi hyvä kerätä pienimuotoinen paketti saatavilla
olevista imetyksen apuvälineistä. Otimme yhteyttä muutamiin
rintapumppuja ja apuvälineitä maahantuoviin ja jälleenmyyviin
yrityksiin ja keräsimme heidän avustuksellaan ns. imetysapuvälinesalkun.
Salkkuja koottiin yhteensä 8 kpl.
Haluamme kertoa äideille, etteivät he ole yksin. Kanssasisaria sekä tukea löytyy. Äiti voi tuntea yksinäisyyttä yllättävässä tilanteessaan, eivätkä läheiset ehkä osaa oman kokemuksen puuttuessa tukea äitiä esim. pumppaamaan maitoa. Oppaassa useampi äiti kertoo oman tarinansa. Näitä kertomuksia lukiessaan löytää ehkä itselleen sopivan tavan hoitaa vauvan ruokailu. On useita äitejä, jotka pumppaavat äidinmaitoa keskoselleen useamman kuukauden, jatkaen vielä kotiutumisen jälkeenkin pulloruokintaa äidinmaidolla. Moni keskosäiti luovuttaa ylimääräistä maitoa äidinmaitokeskukseen samalla antaen ravinnon myös kanssasisartensa vauvoille. Haluamme
kertoa, ettei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa antaa äidinmaitoa
vauvalle - on monia erilaisia tapoja, joista jokainen voi löytää omansa.
Maidon pumppaaminen pikkuviikkoiselle keskoselle ei mene koskaan hukkaan:
pienen keskosen päivittäinen maidon tarve on vain muutama millilitra
ja muutaman viikonkin pumpatuilla maidoilla pieni keskonen aterioi pitkään |
Tukijoitamme ovat mm.
|
|||||
Projekti päättyy Kansainvälisen imetysviikon jälkeisellä viikolla 43, jolloin järjestämme vertaistuellisen ns. imetystapahtuman. Tilaisuudessa ovat puhumassa ja antamassa henkilökohtaista neuvontaa Katja Koskinen ja Pia Ruohotie sekä Kevyestä projektiin osallistuneet. |
||||||
Projektiin on Kevyen lisäksi osallistunut äidinmaidon ja imetyksen asiantuntijoita mm. sairaaloista ja asiantuntijajärjestöistä sekä yksittäisiä yrityksiä lahjoituksin ja tuottein sekä useita keskosten äitejä ja isiä. Kiitämme Äidinmaitoa keskoselle -oppaan ja imetysapuvälinesalkkujen sekä tapahtuman eri tavoin mahdollistamisesta: Abbott
Oy sekä Kevyt-yhdistyksen kannatusjäseniä terveisin Sari Vuoristo, Elina Pajakoski ja Susanna Kariluoto Kevyt-hallituksen
puolesta |
||||||
Haluamme lämpimästi kiittää kaikkia tätä projektia tukeneita henkilöitä, yhdistyksiä ja yrityksiä! |
||||||
|
![]() |
|||||
| Viestit
sivujen päivittäjälle:webmaster@kevyt.net Sivut päivitetty 05.10.2007 |
||||||