|
|||||
![]() |
|||||
|
Pienen keskosvauvan elämän alkutaipale on hyvin erilainen täysiaikaisen vauvan ensi hetkiin verrattuna. Vauva ei yleensä pääse äidin rinnalle kovinkaan pian syntymän jälkeen. Sekä äiti että vauva(t) saattavat olla sairaita ja huonokuntoisia, joten imetyksen käynnistymiseen on käytävä tavallista pidempi ja hankalampi tie. |
![]() |
|||
Kevyt-yhdistys on toimittanut tietoa ja vertaistukea sisältävän kirjasen keskosvanhemmille, mutta kirjasta voivat hyötyä myös hoitohenkilökunta. Oppaan tarkoitus on kertoa, että äidinmaidon antaminen keskoselle on mahdollista eri keinoin sekä antaa tietoa ja ”välineitä” keskosvauvan osittaiseenkin imettämiseen. Aina imettäminen ei onnistu tai maidon tulo ehtyy ennen kuin vauva on imemiseen valmis. Vauvojen ruokkimiseksi on kuitenkin paljon erilaisia tapoja, joista ei välttämättä saa eikä osaa hakea tietoa etukäteen. Täysimetys ei suinkaan ole ainut mahdollinen tapa: usein keskosvauvat syövät ainakin aluksi rintamaitoa pullosta. Oppaassa puhutaan paljon mm. maidon pumppaamisesta, vanhempien jaksamisesta sekä korostetaan, että tärkeintä annettavaa lapselle on rakkaus ja läheisyys, olipa vauvan syöttötapa mikä tahansa. Oppaaseen on osallistunut useita äidinmaidon ja imetyksen asiantuntijoita mm. eri sairaaloista ja Imetyksen tuki ry:stä. Olemme myös haastatelleet sekä keränneet kokemuksia ja vinkkejä useilta keskosten äideiltä, jotka ovat keskosen imetyksen varsinaisia asiantuntijoita. Äidinmaitoa keskoselle -kirjasessa käsitellään mm. äidinmaidon merkitystä vauvalle ja äidille, lypsämistä, erilaisia apuvälineitä, imettämistä asentoineen ja apuvälineineen, maidon tulon ja lypsämisen ongelmia, imetyksen iloja ja suruja, läheisyyttä, jaksamista ja parhaana antina varmasti äitien kirjoittamat omakohtaiset kokemukset. Tarinoista yksikään ei ole toisensa kopio. Kirjan tärkein tarkoitus on antaa vertaistukea tilanteessa, kun kaikki ei sujukaan niin kuin piti. Opas sopii myös sairaan vauvan(tms. syistä maidon erityksessä tai imetyksessä on ongelmia) äidille avuksi ja lohduksi. Kirjasen ovat kirjoittaneet ja koonneet yhdessä Opas julkaistu kansainvälisenä
imetysviikkona Suomessa |
|
||||
Hinta:
15e/kpl sekä postituskulut Tilaukset: Lisätiedot
ja palaute: |
|||||
|
![]() |
||||
| Viestit
sivujen päivittäjälle: webmaster@kevyt.net Sivut päivitetty 27.10.2007 |
|||||